keskiviikko 24. elokuuta 2016

Ensimmäinen viikko Hanoissa

Viikko 1

Ensikosketuksesta Hanoihin jo kirjoitinkin. Seuraavana päivänä menimme katsomaan Tay Ho rantakadulla sijaitsevaa kerrostalo asuntoa, joka oli täydellinen. Siispä kirjoitimme vuokrasopimuksen. Tämän jälkeen selvisi, että juuri kyseinen asunto olikin vuokrattu toiselle, mutta alemman asunnon pitäisi vapautua kahden päivän päästä ja saisimme asua sen aikaa läheisessä vuokranantajan talossa.
No asiahan oli ihan ok, mitä nyt maksaminen oli todella hankalaa, 3kk vuokra takuu (vaan 3kk vuokrasopimuksen kirjoitinkin) ja asunto jossa olimme, niin emme olisi saaneetkaan käyttää molempia makuuhuoneita, vaan 4 ihmisen olisi pitänyt nukkua vain yhdessä sängyssä.
Lopulta totesin että eiköhän tämä pelleily riitä, emme muuta asuntoon, lähdemme hotelliin. Ainut hankala asia tässä oli se, että olin antanut passini vuokranantajalle (ulkomaisista pitää ilmoittaa poliisille). Passin takaisin saaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa, he olisivat halunneet postittaa minulle passin Suomeen, kunhan ensin sinne palaan. Tuota noin, miten sinne voi palata jos ei ole passia? Ja menee se kuukauden viisumikin vanhaksi 5 kuukauden aikana.. Ilmoitin ettei se käy, passi pitää antaa minulle nyt, mutta se tuntui ylivoimaiselta heille. Lopulta ilmoitin kutsuvani poliisit paikalle, niin sain passini minuutissa. Mitä tästä opimme? Älä IKINÄ anna passiasi kenellekään! (siispä mukaan passikopioita tai odotat että hotelleissa on tiedot otettu ylös ja saat passisi takaisin)


Maisemia Tay Ho väliaikamajoituksesta

Tay Ho rantakatu illalla

Ruokaa rantakadun ravintolassa

Jälkiruokaa (Suomessa on paremmat jäätelöt)

Hotelli (Asia Palace Hotel) oli Hoan Kiem alueella, huone siisti ja palvelu ystävällistä. Huoneessa oli myös parveke, josta pystyi seuraamaan kadun vilinää (jos siinä helteessä ja metelissä mitään viitsii tehdä).
Hotelliin muuton jälkeen kävimme ottamassa passikuvat, sillä tarvimme ne viisumien pidentämistä varten. Samana päivänä söin (tai yritin syödä) elämäni huonointa hampurilaista Lotteriassa. Suosittelen kaikkia välttämään kyseistä paikkaa.


Pojat päiväunilla vilkkaan tien vieressä


Perjantaina kävimme yömarkkinoilla. Markkinat ovat joka viikonloppu ja se mitä et sieltä löydä, tuskin tulet tarvitsemaankaan. Norsuhousuja tuli ostettua isoille ja pienille. Tärkeä vinkki missä tahansa liikutkin, mitä tahansa haluatkin: Muista tinkiä!

St. Joseph's Cathedral
Yömarkkinoilla
Joku rakennus ja puistoa
Yömarkkinoilla


Rockstoressa syömässä

Lauantaina kävimme Tay Hon varrella olevassa Chua Tran Quoc luostarissa. Siellä näki jo hyvin, mikä täällä on asenne eläimiin. Sieltä jatkoimme matkaa järven rantaa pitkin kävellen. Olisi melkein voinut luulla olevansa jossain muualla kun palmuja oli kadun varsilla. Matkalla kävimme syömässä (ei niin hyvää) ruokaa ja päädyimme lopulta Lotte centerille. Ensin kävimme paikallisessa hoplopissa, joka löytyi vahingossa. Päivän päätteeksi menimme Lotten katolla olevalle terassille: Top Of Hanoi. Maisemat olivat kyllä hienot, samoin hintataso (limppari maksoi 100000VND, kun muualla se on 30000-40000VND).



Jäätelöä (oli remontissa kun ohi mentiin)

Kaloja ja kilppareita myynnissä

Silta Tran Quoc Pagodalle

Jokilaiva

Tay Hon rantatiellä palmuja
Top of Hanoi auringonlaskun jälkeen


Sunnuntaina kävimme Hoan Kiem Lakella katsomassa punaista siltaa. Saarelle (luostariin) emme menneet. Tämän jälkeen suuntasimme naismuseolle ja vankilaan. Vankila oli mielenkiintoinen paikka ja siellä tapasimme reissumme ensimmäisen suomalaisen. Matkalla myös päädyimme pienen puistoon seuraaman vanhan papan kalastusta metrisillä bambutikuilla. Hyvin sitä kalaa tuli olemattomasta vihreästä lammesta. Sain myös satikutia matkalla, koska kuvasin puuta. Puu oli juuri ja juuri armeijan puolella kuulemma, eikä sitä saa kuvata. 12 kilometrin kävely sai riittää tälle päivälle ja tähän oli hyvä lopettaa viikko.

Ngoc Son Templen punainen silta

Hoan Kiem Lake
Naismuseossa
Naismuseossa

Hoa Lo Vankilan muuri sisäpihalla

Siinä kiltisti rivissä vankilassa


Temple of Literature & National Universityä vastapäätä oleva puisto

Kadulla on hedelmiä myynnissä
Junarata keskellä kaupunkia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kynä sauhuamaan..