perjantai 30. joulukuuta 2016

Keskikesän juhlaa


VIIKKO 7

 

Tällä viikolla verenpainetta nostaa helteen lisäksi lippujen ostaminen ja taksikuskit.
Maanantai meni täysin Sapasta toipumiseen. Aloitamme uuden viikon operaatiolla 'osta riiviöille lentoliput kotiin'. Tämä operaatio kuulostaa helpolta, mutta on kaikkea muuta! Nyt jo kaksi päivää tätä projektia hoidettu. Jos vaikka kolmas kerta toden sanoo ja tiistaina jo olisi liput saatu hommattua.. Toivottavasti. (Parin viikon päästä olisi lähtö kotiin.)
Operaatio on venynyt mm. luottokortti maksu pitäisi verkkopankissa varmentaa, nettipankin kelpaamattomuus, toisessa paikassa ei käy käteinen, toisessa taas ei käy electron, päiviä on pitänyt arpoa, matkatoimisto ei osaa varata lippuja, sekä eniten pään vaivaa aiheuttama: kaksi alaikäistä lasta ilman huoltajaa. Noh, huoltajahan on tietenkin samalla lennolla, mutta lippu ostettu erikseen, että sai menopaluu lipun halvemmalla (pihi kun olen), niin alaikäisille ei saakaan lippuja ostettua jos ei samalla osta aikuisen lippua. Aikuinen on mukana, mutta sitä ei pysty aeroflotin sivuille syöttämään, eikä lippuja saa ostettua ilman aikuista.. Miehen lippua en ala perumaan ja ostamaan uudestaan, koska jälleen, pihinä paskiaisena jätin peruutus/muutosturvan ottamatta..

Yllättäen käytiin maanantaina taas Pukussa syömässä.
Lasagne tuli enemmän kun tarpeeseen.

Keskiviikko aamusta sain vihdoin ja viimein pienille riiviöille ostettua lentoliput kotiin, vaikka sain paikallista apua lippujen varaamiseen ja tilanteen selvittämiseen. Onneksi suurin ongelma tällä päivällä oli paikan löytäminen, sillä taksikuski ei osoitetta tiennyt, putkikaivauksien takia rakennukseen piti mennä takaovesta ja ennen minua asioiva naishenkilö sai aikaa menemään IKUISUUDEN. Mutta liput on hommattu! Lähes tulkoot voisi jo sanoa että tämä on voitto! Ei mitään niin hyvää, ettei jotain pahaakin: Maija Poppanenkin aikoo hylätä meidät heti juhannuksen jälkeen! 

Uutta putkea pukkaa.
Toivotaan ettei tämä ole vaarallisten aineiden kuljetus.



Pari päivää sitten tässä oli ravintola.

Nämä toisiaan tukevat puut ovat kuuluneet jokaiseen työmatkaani.
Ovat jotain todella ihanaa!

Torstai alkoi vesisateella! Se rauha, hiljaisuus ja viileys! Kyllä minä vaan tykkään! 

Sadeviitat hulmuten skoottereilla (aamu)ruuhkassa.

Kotimatkalla bongasin vielä lohikäärmeen oopperatalon edustalta ja tanssivan ötökän. Onneksi molemmat tuttavuudet olivat leppoisia otuksia.


Lohikäärmeitä löytyy kaduilta.
Tällä surriaisella oli omat bailut kadulla.

Olen myös törmännyt tällä viikolla huolestuttaviin puoliin itsessäni! Fazerin tummasuklaa maistui pahalta! Siis oikeasti pahalta! Jo yhden palan syöminen tuntui erävoitolta ihmisestä, joka vielä puolitoista kuukautta sitten pystyi syömään suklaata aamupalaksi, päivälliseksi, lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi, jälkiruuaksi, eli oikeastaan aina oli hyvä hetki syödä pala tai kaksi suklaalta. Toinen huolestuttava ilmiö itsessäni oli se, että söin lautaseltani kaikki paprikat. Siis minä! Ihminen joka vihaa paprikaa! Vietnam on tainnut pehmittää pääni, ja pahasti!


Jottei viikkoni kuulostaisi liian normaalilta, mainitsen muutaman sanasen tämän viikon taksikuskeista. Taksit ovat tällä viikolla olleet taas toiselta planeetalta. Yhdelle taksille jo lopulta sanoin että nyt riiittää, kävelen mielelläni kiitos vaan. Ei voi olla niin vaikeaa ajaa viittä kilometriä. (Kyllä näköjään vaan voi.) Lisäksi takseista löytyy myös milloin mitäkin koristeita, mm. pölyhuiska, kissa tai vaikka ananas. 

Takapenkillä oven sivussa oli ananas.
Niitä on pongattu myös penkkien alta, takaikkunoilta ja pakseista..

Perjantai. Mikä ihana tekosyy. Ei kun siis juhannus.

Suomessa ollessani juhannukseeni kuuluu makkaran paistoa ja sauna (sekä jos olen kiltisti niin saunavihta). Mitä siis voisin kuvitella siihen kuuluvan Vietnamissa? Lähinnä mietin pitkään nukkumista..
Yllättäen, olin väärässä. Työporukalla menimme Water villageen viettämään juhannusta. Sieltä löytyi iso uima-allas ja matala allas, grilli, sauna ja mölkky. Voisin melkein väittää, etten ole yhtenäkään juhannuksena uinut yhtä paljon, kun tänä juhannuksena. Vedessä tuli lilluttua vain vaivaiset 9 tuntia. Saunassakin tuli pyörähdettyä, eikä siellä palellut (lämpötila oli vain 80°c). Saunaan oli tuotu yrttejä, jotka etäisesti muistuttivat koivuvihdan tuoksua. Ei hassumpi suoritus! Ruokailtuakin tuli, vaikka makkarat jätin sovinnolla muille. Jälkiruuaksi oli Fazerin sinistä ja kaksi palaa sain uppoamaan (taidan olla oikeasti rikki!).

Mölkkyä Hanoin auringon alla.
Kyllä keplaa pulikoida!
Aurinkosuojasta kymmenen pistettä ja papukaija merkki!
 



Vietnamilainen sauna.

Paikallinen juhannusruusu.

Grilli kuumana.

Tunnelma on ollut kohdillaan.

Paluu matkalla silmiin pisti Las Vegas! Taitaa taksikuski olla pahasti eksyksissä..



Vielä olisi viikonloppu jäljellä.. Lauantaina päivä aloitettiin netflixin voimalla. Elokuvan jälkeen suuntasimme syömään. Lasagnea, perunamuussia ja lohkoperunoita.. Siitä jatkoimme matkaa vaatekauppoja kohti. Huono shoppailu reissu kun ei mitään tarttunut mukaan! Yöpaita kaupassa todettiin ettei minulle ole tarpeeksi isoja vaatteita. Täytyy vissiin kokeilla paikallista rasvaimua, jotta voi vaatteita ostella.. Tosin, säästyi nekin rahat nyt sitten. Täällä kuntosalit järjestää pyöräilyä ulkona, ei pelkästään spiningiä.
Niin ja ulkona oli KUUMA! Yök.



Pari kymmentä polkupyörilijää.. "Polkee, polkee. Jaksaa, jaksaa!"


Sunnuntaina saimme jälleen todistaa, miten jalkapallo faneja täällä ollaan. Valotkin on jalkapalloja.. Vähän katutaidetta ja aamumarkkinoiden jämiä.. Tovi noita kujia ja kojuja tuli kierreltyä. Kun lopulta lähdimme pois, näimme hedelmistä tehtyjä eläimiä. Aika veikeitä otuksia! 



Ei voi kuin ihailla! UPEAA!



Ensin oli kukkasia, sitten kaloja ja kilpikonnia..

..ja lopuksi jotain ei niin tuoretta.

Kolme kerrosta markkinoita.

Tarviiko joku mausteita?

Kertakaikkiaan upeita ja kekseliäitä luomuksia!





Hotellin edessä oli joku kuvaus menossa. Mitäköhän niiden päässä liikkuu..?


Kuvaukset menossa, mutta mihin?

Huominen onkin jo kohta. Saa nähdä mitä uusi viikko tuo tullessaan.



Ps. Edelleenkin sataa sisään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kynä sauhuamaan..