perjantai 19. lokakuuta 2018

Baltian roadtrip matkapäiväkirja osa 5

Päivä 5.


Niin se aamu valkeni tänne Riikan teollisuusalueen slummilähiöönkin. Yö meni ihan ok, mitä nyt junat ryskytti menemään ja jokunen muukin pörinäkone. Tänäkin yönä nukutaan ikkunat auki, kun ei noita ikkunoita osata sulkea (se on kuulkaa teknik!) ja respan kanssa kielimuuri. Vessapaperiakin herra etsi varmaan neljästä lukollisesta huoneesta, ennen kuin rulla löytyi.

Aamu alkoi bussipysäkin metsästyksellä. Se oli onneksi helppo rasti, mutta lipun osto bussista ei. Kuskille pitäisi antaa rahat, mutta kuskille ei saa puhua, eikä siinä vieressä seisoa. Noh, periaatteessa olisin voinut antaa määrän x rahaa, mutta mistä se kuski tietää mitä minä ostan, jos minäkään en tiedä?!

Matkustettiin sitten pummilla kun kuski ei lippuja halunnut myydä.
Hypättiin pois keskustan pysäkillä, koska ajateltiin sen olevan hyvä idea. Olihan se, päädyttiin taas, yllätys yllätys: TORILLE. Siellä myytiin nyt kyllä ihan kaikkea, aina kirsikoista karvalakkeihin, matkamuistoista vesimelooniin ja kengistä aikuisten lehtiin. Niitäkin eräs vanhempi herra oli ostamassa ja kovasti se myyjän kanssa siitä lehdestä juttua sai aikaiseksi.. Meille ei niitä tarttunut mukaan, mutta jokunen vaate ja pienille lippikset.

Latvia
Tämä kone pelasti monesti miehen päivän tällä reissulla..

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia


Kun kiertely ulkona ja lentokone hangaareissa riitti, suunnistettiin vanhaan kaupunkiin. Sekin löytyi yllättävän kivuttomasti.
Hetken vanhassa kaupungissa käveltyämne pongasimme kaupunki kierroksia myyvän tyypin. Bussissa oli vielä huolto kesken, kun öljyn sekaan kaadettiin vain vaatimattomat neljä purkkia lisäainetta. Otettiin riski ja lähdettiin kierrokselle. Kuulokkeista kuului joka välissä "kikkeli kuu". Meillä ei ainakaan kukot noin kieu, mutta ehkä täällä Latviassa kiekuu? Bussin huolto ei tuottanut tulosta, sillä edelleenkin kärytti ihan riittämiin.
Kierroksen jälkeen suunnattiin syömään. Paikaksi valikoitui ihan ok mesta ruuan puolesta, mitä nyt lasten ruokia ei ollut tarjolla ollenkaan ja palvelu ei mitään ihan huippua ollut.


Latvia

Latvia

Latvia

Latvia
Kunnon turisteina bussikierroksella.

Latvia

Lativa

Latvia
Tätä paikkaa en voi suositella palvelun puolesta, ruoka oli ok.

LatviaLatvia


Latvia
Kylttien bongailua.

Latvia

Riika
Kansallisooppera

Latvia

Latvia

Riika
Vapauden muistomerkki.

Riika
Rakkauden puisto

Riika

Riika

Riika

Riika

Rakkauden puisto

Latvia

Latvia

Latvia
Paikallisessa Louvressa on vessa.

Latvia

Latvia

Latvia

Latvia


Ruuan jälkeen jatkettiin päämäärätöntä haahuilua ja päädyttiin kiertämään puistoja. Siellä oli kyllä kaikenlaista hiihtäjää ja oman elämäsä sankaria. Löydettiin myös silta, jossa oli muutama lukko enemmän kun aikaisemmin reissulla bongatussa sillassa. Kun päämäärätön haahuilu riitti, alettiin etsimään lippuautomaattia. Se ei ollutkaan ihan helppo juttu, kun eihän kukaan enää paperisia lippuja käytä, eihän? Lippuautomaatti ja oikea pysäkkikin löytyi. Tyhmä turisti vaan meni ja osti 4 matkaa, eikä neljää eri matkaa. Bussikuski yritti venäjäksi taas jutella, vastasin etten ymmärrä ja käytiin pikkubussiin istumaan.
Päästiin takaisin läheiselle pysäkille, eli ei meitä heitetty ulos kesken matkan vaikka tyhmäiltiinkin lippujen kanssa.

Koska ei vielä ollut päivä täysi, otettiin auto alle (kyllä, Volvo toimii edelleen, mitä nyt ohjaustehostin itkee, kuskin ikkuna meinaa pudota, repsikan penkki jäi vaakatasoon ja joku jarru on loppu) ja suunnattiin paikalliseen K-rautaan: Depoon. Jos et jotain torilta löydä, löydät sen kyllä Deposta. Jos et löydä Deposta, et kyllä sitä edes oikeasti tarvi! Siellä oli kukkaset, kalat, kipsilevyt ja kellukkeet sulassa sovussa laastisäkkien, lamppujen ja lintujen kanssa, juomaosastosta kalastustarvikkeisiin puhumattakaan


Riika

Riika

Riika

Riika

Riika

Riika
Depossa on Super Mariot töissä.

Riika


Se mitä tästä illasta vielä jäi jäljelle, niin köllöttelyä ja olemista.Huomaatteko muuten mikä puuttuu tämän päivän tarinasta?! Aivan, tänään ei keretty edes tappelemaan reilun 12km kävelymatkan aikana. Ihmeiden aika ei ole siis vielä ohi! 
Aurinkokin paistoi ja yllättäin taas paloin auringossa. Suomessa kuulemma on nyt myös kelit kohdallaan.

Huomenna taas uudet kujeet!

Mikä on sinun Riikan tärppisi?

Oletko käynyt Depossa?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kynä sauhuamaan..