lauantai 28. maaliskuuta 2020

Notre-Damen katedraali ja Pariisin tunnetuin jäätelö

Pariisin reissullamme noudatimme kunnon turistien tapaa ja suuntasimme Notre-Damen katedraalille. Tänne menimme kävellen, sillä saimme nauttia siitä, kun katedraali pilkisti milloin mistäkin väliköstä. Pois päin menimme myös kävellen Seinen toista puolta. 

Me olimme onnekkaita, kun kerkesimme vierailla Notre-Damea ihailemassa ennen sitä kohdannutta tragediaa. Notre-Damen katedraali syttyi palamaan korjaustöiden yhteydessä 15.4.2019. Tästä voit lukea esimerkiksi täältä.

Vähän harmittaa, sillä emme jaksaneet jonottaa tännekään sisään, kun joku tapahtuma oli alkamassa, vaikka meillä on useamman vuoden kuunneltu lähes joka toinen ilta Notre-Damen kellonsoittaja -äänikirjaa. Ajattelimme, että sitten ensi kerralla. Aina ei sitä ensi kertaa tule..

Notre-Damen katedraali oli kyllä näyttävä. Sitä kelpasi ihailla joka ilman suunnasta, ja sen yksityiskohdat olivat kiehtovia. Mikäli visiitti tuolla kiinnostaa, suosittelen tutustumaan Notre-Damen omiin nettisivuihin, joista saat ajantasaista tietoa vierailuihin ja Notre-Damen katedraaliin liittyen.


Pariisi
Tältä Notre-Dame näytti edestä.


Pariisi


Pariisi


Pariisi


Pariisi
Sivussa oli upeita yksityiskohtia.


Pariisi
Puiston päädystä näkymä oli tällainen.


Pariisi


Pariisi
Seinen toiselta puolelta Notre-Dame näytti näin upealta!


Pariisi

Ihasteltuamme Notre-Damea aikamme, siirryimme Notre-Damen takana olevaan puistoon toviksi, jonka jälkeen kävimme ostamassa jäätelöt Berthillonista. Itse otin minttusuklaa jäätelön ja se maistui kun mintun lehtiä olisi syönyt. Pallo oli pieni, eikä mielestäni hinta ja laatu kohdanneet. Pallo maksoi 3e. 

Tunnustan, että jäätelöä minuun menee pohjaton määrä, joten voi hyvin olla, että jos jäätelöä olisi ollut enemmän, olisin ollut onneni kukkuloilla, vaikka se jäätelö maistuikin kuin olisi syönyt mintun lehtiä. Erilainen kokemus Berthillonin jäätelöstä on Ja sitten matkaan blogissa, jutun löydät täältä.


Pariisi


Pariisi
En ole ihan varma, oliko jäätelö jonottamisen arvoinen.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Eiffel-torni

Eiffel-torni. Onko se kasa romurautaa, vai oikea nähtävyys?


Me käyttäydyimme Pariisissa, kuten kunnon turistin kuuluukin, ja menimme katsomaan Eiffel-tornia. Tornin ympärillä parveili porukkaa kuin pipoa ja rihkaman myyjiä oli tornin sisäänkäyntien lähettyvillä enemmän kuin tarpeeksi. Myyjät kuitenkaan eivät tule iholle, mikä on ihan mukavaa.

Ihastelimme tornia läheltä ja kaukaa, emme kuitenkaan joka suunnasta tai tornista käsin. Jos kaipaat vinkkejä parhaisiin paikkoihin, suosittelen suuntaamaan Lotta Karoliinan vinkkien pariin täältä.

Miehen mielestä torni oli vain kasa romurautaa. Sehän menetti tittelinsä maailman korkeimpana rakennuksena jo vuonna 1930. Vaikka torni näyttää todella massiiviselta, ei siinä rautaa ole kuin 7300 tonnia. Tulipahan myös mietittyä sitä, millainen kassavirta tuon tornin avulla Pariisille saadaan..

Myönnettäkööt että kyllä minä henkäisin syvään ihastuksesta ja siitä tunteesta, että näin itse, omin vihertävin silmini tuon tunnetun rakennelman. Siinä ei ollut mitään, mitä en olisi kuvista ja televisiosta vielä nähnyt, mutta kyllä se tuntui hienolta nähdä itse.

Me kävelimme sinne ja sieltä pois, mutta paikalle pääsee hyvin julkisilla. Mikäli mielit vierailla tornissa tai haluat ravintolaan, kannattaa tutustua Eiffel-tornin virallisiin nettisivuihin.


Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi



tiistai 24. maaliskuuta 2020

Louvre

Pariisiin ei voi matkustaa näkemättä Louvrea. Itse tyydyimme vain ihailemaan sitä ulkopuolelta, sillä ensimmäisellä kerralla se oli kiinni ja toisella kerralla kun sinne suuntasimme, jonoa oli sen verran paljon tässä kuuluisan pyramidin lähellä, ettei Mona Lisa meitä niin paljon kutsunut, että olisimme halunneet käyttää aikamme jonottamiseen.

Mikäli haluat kuvia Louvresta, kun piha on tyhjä, suosittelen tiistaita. Sinun ei tarvitse nousta kukonlaulun aikaan, sillä piha on tyhjä koko päivän. Mikäli suunnittelet sisälle visiittiä, kannattaa tutustua Louvren nettisivuihin.

Meillä meni tässä visiitissä yhteensä noin puoli tuntia. Jos haluat siis vain kuvia ottaa, varaa aikaa vartista kahteen. Jos haluat vierailla museossa, kannattaa se ajoittaa vähemmän ruuhkaiseen aikaan, tai olla valmis jonottamaan.

Paikalle pääsee kätevästi niin metrolla kuin bussillakin. Louvren nurkalla on Palais-Royal, joten voit helposti yhdistää nämä kaksi kohdetta samalle kerralle.

Pariisi


Pariisi


Pariisi

Pariisi


Pariisi


Pariisi


Pariisi


Pariisi


Pariisi

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Monta kärpästä yhdellä iskulla: Palais-Royal

Kun näin kuvan mustavalkoisista tolpista palatsin pihalla, tiesin että haluaisin vierailla siellä. Tolpat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan kuvaukselliset. Niin söpöt!

Les Deux Plateaux - mustavalkoiset tolpat, sijaitsevat Palais-Royalin sisäpihalla. Palais-Royalin alueella on myös suihkulähde Fontaines de Pol Bury ja puisto Jardin du Palais Royal. Oli hassua huomata, että tolpat jatkuivat maan alle.

Ihan Palais-Royalin nurkalle pääsee metrolla. Lähellä on myös muita nähtävyyksiä, kuten esimerkiksi Louvre.

Kiertelimme palatsin sisäpihalla mustavalkoisten tolppien seassa ja puistossa jokusen tovin. Itse sanoisin että visiittiin on hyvä varata aikaa 15-30min, riippuen siitä kauan jaksat odottaa että saat täydellisiä kuvia.

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi


Itse näin vähän Pariisin reissun jälkeen elokuvan The Intouchables, jonka yksi kohtaus oli juuri kuvattu kyseisessä puistossa. Muita alueella kuvattuja elokuvia on Da Vinci code, The Tourist, Ca$h ja Mission: Imossible - Fallout.

Bongailetko sinä elokuvista tuttuja paikkoja? 
Vai matkustatko kenties tarkoituksella elokuvien ja sarjojen paikkoihin?

torstai 19. maaliskuuta 2020

Hautausmaa Pariisissa, jonka kaikki tietävät; Père-Lachaise

Tykkään itse vierailla hautasmailla. Ne ovat kauniita, tunnelmallisia ja rauhallisia. Meidän matkalle tämä kyseinen hautausmaa päätyi varmasti samasta syystä kuin monen muunkin: on Pariisin tunnetuin hautausmaa.

Père-Lachaise hautausmaalle on haudattu useita kuuluisuuksia, mm. Jim Morrison ja Oscar Wilde. Listan tunnetuista haudatuista voit käydä katsomassa täältä.

Me saavuimme hautausmaan nurkille metrolla, mutta viereen pääsee busseillakin. Hautausmaalla oli muitakin ihmisiä, mutta ei liikaa. Hautausmaata sai ihailla lähes kaikessa rauhassa, mitä nyt yksi kiinalaisturisti joukko juoksi ristiin rastiin karttojen kanssa ja muutama kiukkuinen ranskalaisnainen näkyi.

Meidän tavoitteenamme oli kierrellä hautausmaalla, eikä haittaa, jos jonkun kuuluisuuden hauta tulisi bongattua samalla. Loppujen lopuksi hautausmaalla vierähti tovi, jos toinenkin ja päädyimme Jim Morrisonin haudalle.

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi

Pariisi
Jim Morrisin hauta

Pariisi

Pariisi

Pariisi



tiistai 17. maaliskuuta 2020

Matkapäiväkirja osa 5: Antony


Päivä 18.


Yö meni lentokoneessa ja se meni ok, mitä nyt itse kumarsin wc ankalle muiden nukkuessa. Mies heräsi siihen kun vieras tummaihoinen poika kiipesi syliin..
Lentokentältä meni ihan ok hotellille uberilla, kunhan kuski tuli oikealle noutopaikalle.
 

Antony oli paljon söpömpi kun Pariisi, löydettiin torikin, askelia tuli päivän aikana vaan 15000. Ruokakin oli ehkä reissun parasta, kiitos kielitaidottoman karvakäden.
Illalla kävelyä, kaupassa käynti, vaahtokylpy ja elokuva. Suklaata ei Ranskassa osata tehdä,
käytöstavat kyseenalaisia ja hintataso karvan verran Guadelopea halvempi. Huomenna kotiin..



Päivä 19, eli kotiinpaluu.


Herättiin herätyskelloon 10 paikkeilla, kasattiin viimeiset kimpsut ja kampsut, hypättiin uberiin ja mentiin kentälle. Kenttä oli väärä, siispä shutlella pihan toiselle puolelle. 
Check-in tehtiin automaatissa, turvatarkastus oli jotenkin hidas, vaikka jonoa ei ollut. Sitten ei muuta kun viimeiset kolmioleivät (olen syönyt reissussa enemmän kolmioleipiä kun koko muun elämäni aikana) ja odotellaan koneeseen pääsyä.
Passin ja lipun tarkastuksessa täti oli vaan tyhmä. Ei oikein muuten voi kuvailla henkilöä, joka antaa passit väärälle henkilölle (sentään sama seurue) ja puhuu vaan ranskaa lapselle, vaikka sanottu että vain englantia, kiitos.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, kone vain 45min myöhässä, kentällä kyyti kotiin ajoissa ja kotona paluu arkeen talonlämmityksen ja eläinten muodossa.


Tämmöinen reissu tällä kertaa, seuraavaa odotellessa!


Ranska

Ranska

Ranska

Ranska

Ranska
Kyllä, tämä oli reissun paras ruoka.

Ranska

Ranska